Return to site

Lauantaina startti!

Lapland quest koiravaljaakokisa Nuottavaara 19.-20.1.2019

Myöhäinen lumentulo tiivisti harjoittelujaksoa, mutta hyvin on hommat ajallaan silti. Tällä hetkellä fiilis on hyvä. Koirat ovat hyvässä kunnossa ja olen myös itse saanut hyvin toistoja. Tällä hetkellä vielä pakkailen tarvittavia varusteita ja valmistaudun henkisesti lauantain kisaan. Tämä on minulle täysin uusi juttu ja se hieman jännittää, mutta jännitys pitää mieltää positiivisena tunteena, koska silloin tietää olevansa tosissaan. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!

Lauantain Lapland Quest koiravaljakkokisa on vetänyt osallistujia huomattavasti enemmän, mitä alun perin kaavailtiin. Mukaan on ilmoittautunut yli 40 valjakkoa, mikä tarkoittaa, että mukana on yli 350 rekikoiraa. Osallistujia löytyy laajalta skaalalta. Mukaan mahtuu muutama kokenut ja paljon menestystä myös kansainvälisesti kerännyt ohjastaja ja sitten skaalan toisesta päästä löydyn minä ja muutama muu joka lähtee ensimmäistä kertaa kisaamaan.

Koirien ja itseni valmistaminen kisaa varten myöhästyi, mutta olemme kirineet menetettyä aikaa ja valmistautuminen on edennyt päivä päivältä paremmin. Meillä oli harjoittelussa mukana 12 koiraa joista valikoitui lopullinen kymmenen koiran ryhmä. Tässä ryhmässä on kokemusta ja nuoruuden intoa sopivassa suhteessa. Olen ylpeä tästä ryhmästä jo nyt! Loistavia treeni kavereita kaikki.

Tämän viikon viimeinen treenilenkki meni loistavasti ja sen takia olen luottavaisena lähdössä lauantaina kisailemaan. Isoin haasteeni tulee varmasti olemaan oman mielen malttaminen. Tavoitteeni on selviytyä kisassa maaliin kunnialla, niin että saan tehtyä kisasta itselleni ja koirille hyvän kokemuksen, eli en lähde tavoittelemaan kärkisijoja. Pitkän matkan kisat vaativat kärsivällisyyttä. Koiria eikä itseään saa väsyttää liian aikaisin. Fyysiikka ja psyyke pitää riittää kalkkiviivoille saakka sekä koirilla, että ohjastajalla.

Kuten jo edellisessä blogissa mainitsin, niin valjakosta huolehtiminen vaatii huolellisuutta. Ajaessa pitää olla koko ajan valppaana. Pitää pysyä oikealla reitillä. Pysähdykset tulee tehdä huolella, ettei valjakko karkaa. Alamäessä ja mutkissa pitää ohjata rekeä oikeaan suuntaa, jotta reki et törmää koiriin, puihin tai muuten jarruta koirien menoa ja kuluta turhaan energiaa. Tarkastuspisteellä koiria pitää huoltaa. Tossut pitää vaihtaa, tassut rasvata, laittaa takit ja tarvittaessa hieroa linimenttiä sääriin. Myös ruoka pitää valmistaa keittimellä ja huolehtia että jokainen koira juo ja syö. Jossain välissä pitäisi hieman myös itse syödä ja juoda. Tämä kaikki tulee hoitua, vaikka olisi väsy, kylmä ja nälkä. Tärkein asia on pitää silmällä koiria, jotta pystyy reagoimaan, mikäli joku koirista alkaa oireilemaan.

Lähden innolla kohtaamaan tämän haasteen.

Koirat ja minä olemme valmiita!

Lauantai, Nuottavaara, Lapland Quest, Stratti klo 10.00.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OKSubscriptions powered by Strikingly